Päivä 11. Comillas – La Franca, 30 km

Saimme tilaamamme aamiaisen klo 8.30, söimme sen ja poistuimme paikalta. Kävimme vilkaisemassa Gaudin suunnittelemaa rakennusta El Capriciota ulkoapäin, koska se aukesi yleisölle vasta parin tunnin kuluttua eikä meillä ollut aikaa jäädä odottelemaan. Päivästä näytti tulevan jälleen aurinkoinen, aamu oli taas viileä.

Maasto ei poikennut edellisinä päivinä kokemastamme, maaseudulla mäkeä ylös ja sitten taas alas ja silloin tällöin kylän läpi. Ensimmäinen tauko oli San Vicentessä kymmenen kilometrin jälkeen, söimme siellä menu del diat.

Aurinko paistoi, ja jatkoimme kohti Colombresia, jossa oli tarkoitus vierailla Fundacion de los Indianos –nimisessä museossa, joka kertoi Espanjasta viime vuosisadalla siirtolaisina lähteneistä, ja jotka olivat matkanneet lähinnä Etelä-Amerikkaan. Rakennus oli hieno.

Edullisten majapaikkojen löytäminen täältä on tähän vuoden aikaan hankalaa. Siksi katsoin booking.comista kolmenkympin huoneen sidrerian yläkerrasta. Tällä kertaa ei käynyt tuuri, ja huone on hintaankin nähden huono. Mutta meillä ei ollut valinnan varaa, koska saavuimme paikalle pimeässä kello 19.30, ja varaus oli jo tehty. Aina ei voi voittaa.

Päivä 10. Santillana del Mar – Comillas, 23 km

Aamulla heräsimme rauhallisesti, koska eilen oli maanantai ja Museo de Altamira ei ollut auki, tarkoitus oli käydä paikalla ennen kuin vaellus jatkuu. Jätimme kantamukset majapaikkaan ja lähdimme käymään em. paikassa. Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä ja kävelimme sinne reippaasti kauniissa aamuauringossa.

Olimme sisällä ensimmäisten joukossa, eikä koululaisryhmiä vielä kuulunut. Oikeaan luolaan ei käytännössä ole enää pääsyä, mutta luolan rekonstruktio on avoin kaikelle kansalle. Se oli hyvin toteutettu ja vaikuttava. Puolisentoista tuntia tutustuimme näyttelyihin ja palasimme majapaikkaan hakemaan rinkkamme.

Kävimme vielä ennen Santillanasta postumista paradorissa (hieno hotelli) juomassa kahvit ja syömässä bocadillo con quesot (juustosämpylä). Muita paikkoja ei ollut auki. Palvelu oli hidasta, mutta juusto erinomaista. Lähdimme etenemään vasta puoli kahdentoista maissa. Maasto oli pientä nousua ja laskua välillä pieniä kyliä, joissa oli lähinnä loma-asutusta. Cobrecesistä laskeuduimme meren rantaan Playa de Luañalle, jossa pidimme kahvitauon. Rannan ravintolat olivat kiinni ja keitimme omat kahvit. Loppumatkan kävelimme reippaasti Comillasiin saakka. Olimme siellä vasta klo 18. Paikan albergue oli ennakkotiedoista huolimatta kiinni, joten otimme huoneen Pasaje San Jorgesta (65 € sis. aamiaiset). Siisti paikka ja asiallisen tuntuinen omistajarouva. Alberguet ja monet muut majapaikat ovat vielä kiinni, koska sesonki alkaa vasta pääsiäisen jälkeen. Kaikkiaan kävelimme päivän aikana yli 30 kilometriä, josta noin 23 kilometriä rinkat selässä.

Kari: Harjujen yli, sitten alas laaksoon ja taas harjulle. Tuntui jaloissa, huoltokin oli tiukassa, baarissa bisset ja rannalla kahvit, bifrutasit (paikallinen heran ja appelsiinimehun) yhdistelmä. Lämmintä, joten takki pois. Juttelemme niitä näitä, kirkkoja ohitamme, käymme 900 luvun eremitaasin pihalla. Kiemurtelevaa pikkutietä, lehmiä, hevosia ja maaseudun tuoksuja. Loppujumpassa ohitimme jo avoimen baarin, Comillasin albergue olikin kiinni, joten b&b-paikkaan. Syömään paikalliseen, pulpoa (mustekalaa) alkuruoaksi ja täyteläinen bacaleo (turska) ja tomaattikastikeannos pääruoaksi. Viini auttoi palautumaan. Kirkkoon sellojen hakuun, kirkonmenot olikin kesken, joten nukkumaan.

For our internationa readers: Early in the morning to Altamira, original cave is closed but saw a copy and a lot of information about life 20 000 years ago and earlier. Went to the Parador for bocadillo and coffee. We added nothing to the ambience, probably decreased it. Hit the Camino, across vallies, up the ridge, then down the ridge again. 22 km with kit, harder than it sounds. No restaurant on the road, had coffee, bifrutas and beer on the beach. Tired on the road to Comillas, albergue was not open, got a place in the b&b. Pulpo (octopus) and bacalao (cod) was good and wine did the rest. Off to sleep.

Ja Kaislalle kissakuva:

Päivä 9. Requejada – Santillana del Mar, 12 km

Aamusta ei kummempaa raportoitavaa, kuin että vettä satoi, emmekä löytäneet pankkiautomaattia ennen kuin kysyimme apua respasta. Löysimme kuitenkin toimivan kauppahallin, jota emme olleet vielä nähneet.

Päivän suunnitelma oli, että ajamme junalla osan matkaa. Täällähän on kaksi rautatieliikennöijää, Renfe ja kapearaiteinen paikallinen Feve. Molemmat taivat olla nykyään samassa omistuksessa. Tietysti yritimme ostaa ensin lippuja väärästä paikasta. Asemat ovat vierekkäin, joten erehdys ei ollut kohtalokas. Toinen virhe tapahtui, että oikeat liput saatuamme otimme junan joka meni suoraan Torrelavegaan eli ohi pysäkkimme. Odotimme väärällä asemalla paluusuuntaan menevää junaa noin 10 minuuttia. Requejadassa kävimme tauolla baarissa ja kaupassa isossa Lupassa minkä jälkeen olimme hetken sekaisin suunnista ennen kuin saimme suunnattua nenämme oikeaan suuntaan. Jossain vaiheessa sade loppui ja aurinko alkoi paistamaan. Kahden ja puolen tunnin vaelluksen jälkeen olimme Santillanan keskiaikaisessa kylässä. Näimme muutamia turisteja ja matkamuistoliikkeet olivat pääosin kiinni. Löysimme kuitenkin avoimen ravintolan, jossa saimme menu del diat. Hieman ylihintaiset, mutta vatsat täyttyivät, ja sehän oli pääasia. Majapaikaksi valikoitui Hospedaje Villa Pilar hieman keskustan ulkopuolelta. Pieni huone mutta edullinen (39 €). Tähän aikaan vuodesta ei ole hirveästi valinnan varaa, suuri osa albergueista on kiinni. Sesonki alkaa vasta pääsiäisestä.

Aamulla kun oli aikaa tutkin WP:n ominaisuuksia, ja kuinkas ollakaan, kuvien lisääminen onnistui. Lisäilen myöhemmin kuvia aikaisempiin postauksiin kun käytössäni on nopeampi nettiyhteys.

Kari: Vähän marssia ja vähän tapahtumia, näitäkin päiviä reissuun mahtuu. Lyhyt kävely laaksosta toiseen. Junasta näimme Solvayn ison tehtaan, samaan luokkaa kuin suurimmat paperitehtaat, pihat rekkoja täynnä. Mitä lie tekevät, lauhdittimetkin näyttivät olevan kuin ydinvoimaloissa. Santillanan kylä on vanha, mutta Espanjassa on hienompiakin, nämä lienee onnistuneet markkinoinnissa. Käytiin kidutusmuseossa, raaka näyttely, jonka esittelytekstit olivat ironisia. Santanderissa olisi ollut paljon katsottavaa.

For our international readers: Short trip on a train, shuffled back and forth as we did not understand timetables the first time. Short hop, 12 km, saw Solway’s huge factory middle of nowhere, Santillana should be one of most beautiful villages in Spain, not to me, but their PR department had done excellent work. Most of the places were closed, it’s off season. Went to Torture museum, ironic texts to various methods exracting pain from humans. Quiet day, little walking and nothing much happening. These days are also part of Camino.

Päivä 8. Santander, lepopäivä

Hotellissa oli hyvä nukkua. Päivä aloitettiin omalla aamiaisella. Minibaari oli yöllä lämmennyt, liekö ovi ollut huonosti kiinni. Yhdeksän jälkeen lähdimme etsimään kahvipaikkaa. Hiljaista oli keskikaupungilla, mutta Cafe de Catedralia avattin ja livahdimme sisään.

Kahvien jälkeen suuntasimme kohti Museo de Prehistoria y Arquelogia de Cantabriaa, se aukesi kymmeneltä ja olimme taas oven takana paikan avautuessa. Kiersimme näyttelyä pari tuntia, se oli niin mielenkiintoinen. Sitten oli jo tauon paikka. Yritimme päästä vielä katsomaan sisällissodan aikaista ilmasuojaa, mutta sinne otettiin vain rajallinen määrä väkeä, emmekä mahtuneet mukaan. Söimme lounaan hotellin baarissa, neljän ruokalajin menu maksoin juomineen 16,5 euroa eikä se ollut hullumpi. Pääruoka merluza cava-kastikkeessa oli hyvää ja myös juusto-flan maistui. Aterian päälle menimme siestalle.

Neljän maissa lähdimme futismatsiin ajatuksena ostaa liput portilta. Huono tuuri, ottelu oli loppuunmyyty (20158 katsojaa). Onneksi lippujobbari bongasi meidät ja myi meille kohtuullisen ylihintaiset liput. Paikat olivat eri katsomoissa, mutta minkäs teit. Tunnelmaa oli ja pelin lopussa tunnettakin kentällä. Sporting Gijon voitti Racing Santanderin 2-0.

Päivä 7. Güemes – Santander, 13 km

Nyt tuli nukuttua hyvin. Kari oli tilannut aamiaisen kello kahdeksaksi, joten kiirettä ei ollut. Aamiainen oli normaali kahvi, paahtoleipä, marmelaadi ja mehu, paitsi että mehu oli puristettu omenasta. Ilma oli aamusta kirpeä, yöllä oli lämpötila laskenut varmaan aika lähelle nollaa. Kävelimme ensin Galizanoon kolme kilometriä ja teimme siellä päätöksen mennä suorempaa reittiä Santanderiin, rantoja ehtisimme vielä kiertää. Pian aurinko alkoi paistaa ja ilma lämpeni. Seutu oli maaseutumaista varakasta karjankasvatusaluetta, siellä täällä oli hienoja – ilmeisesti – vapaaajan rakennuksia.

Lauttakyyti Somossa meni justiin ja odottelimme seuraavaa 25 minuuttia, väkeä kertyi enemmänkin kyytiin. Merimatka kesti puoli tuntia ja oli mukava paistatella auringossa lautan kannella. Kun pääsimme taas jaloillemme, suuntasimme turisti-infon kautta hotelliin (Hotel Silken Coloseum). Tuli taas viiden tähden tunne: neljän tähden hotellissa yhden tähden palvelua. Saimme kuitenkin mukavan oloisen huoneen. Koska oli jo lounasaika, jätimme rinkat majapaikkaan ja lähdimme etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Aina se on yhtä vaikeaa, yhdentoista euron menu vaikuttaa kalliilta ja päädymme lopulta 25 viiden euron menu paikkaan. Tällä kertaa se oli menestys, vanhassa kauppahallissa Mercado del Estessä oli ravintola La Casa del Indiano, jossa söimme erinomaiset merelliset lounaat (alkuruoaksi mustekalasalaattia ja pääruoaksi paistettuja cipironeneseja paistettujen perunoiden ja sipulin kera. Ruokajuomana oli pullo Riohan (parasta?) punaviiniä. Joka tapauksessa hieno lounas tunnelmallisessa ympäristössä ja ensiluokkaisen palvelun kera.

Ja koska Kari jaksaa kävellä, lähdimme kävellen ostamaan lippuja huomiseen matsiin El Sardinero -stadionille, jonka lipunmyynti oli tietysti mennyt juuri kiinni. Jäimme hengailemaan puoleksitoista tunniksi sen ympäristöön odottamaan siestan päättymistä. Lopulta kun luulimme lippukassan aukeavan, huomasimme, että se aukeaakin vasta huomenna. Niin ne päivät menevät täällä sekaisin. No, liput ostetaan sitten huomenna. Seuraava kohde oli Museo Maritimo del Cantabrico. Siellä oli esillä paikallista merihistoriaa ja kellarikerroksessa vielä akvaario. Jo reissun toinen merimuseo.

Kari: Maaseutu on täällä varakasta, lihakarja kannattaa ja jopa lauantaisin tehdään töitä. Surfikoulut olivat kiinni, ja niitä riitti. Somosta lautalla kohti Santanderia, mereltä kaupunki on täyteen rakennettu, asuuhan siellä noin turullinen kapealla mäen siivulla. Iso satama, öljysäiliötä ja muuta nestevarastoa. Napattiin cellot (leimat pyhiinvaeltajan passiin) katedraalista, piispa ei ehtinyt, joten suntio löi leimoja. Ensimmäinen vaatteiden pesukierros. Aamulla lisää kaupungista, Bilbaossa jäi paljon nähtävää, sama tunne täällä.

For our international readers: Güemes breakfast at 8:00, thru wealthy countryside, eucalyptus forests and cowpastures. Walked straight road to Somo, all the surfschools were closed. Took a ferry from Somo to Santander, tightly built city by the hill. Took a room from 4 star hotel with one star service. Lunch at the covered market, good but expensive. Tried to buy tickets for tomorrow’s match, failed. Went to Maritime museum, good, but no naval military exhibits, damn Drake and americans later. Now washing clothes with Amstel Oro, good, clothes will be clean.

Päivä 6. Laredo – Güemes, 26 km

Eipä alberguessa näkynyt muita vaeltajia. Vaikka laitoin illalla sähköpatterin päälle, huone oli silti kylmä ja kostea. Olimme jo lähdössä, kun huomasimme, että Santoñan lautta ei kulje talvella, ainoa järkevä vaihtoehto oli siis mennä bussilla, kun uiminenkaan ei huvittanut. Laredon bussiasema oli lähellä ja saimme ostettua liput automaatista. Ajelimme bussilla noin 15 km Santoñaan.

Santoñan bussiaseman lähellä joimme kahvit ja söimme palat tortillaa. Lämpötila oli hieman yli kymmenen astetta ja aurinko pilkahteli pilvien takaa. Marssimme reipasta vauhtia Berriaan, jonka hieno hotelli Juan de la Cosa oli kiinni, kuten oli kaikki muukin lukuunottamatta El Dueson vankilaa. Jatkoimme matkaa keskivaativan mäen yli seuraavalle rannalle. Hiekkarantaa pitkin auringonpaisteessa marssimme ensin Helguerasiin jossa oli jopa parempi ravintola auki, sinne oltiin juuri tuomassa lastia eläviä rapuja. Rannalla oli paljon – lähinnä iäkästä – porukkaa kävelemässä, enkä nyt tarkoita pelkästään meitä.

Nojassa löysimme pienen etsimisen jälkeen ravintolan, jossa söimme, olihan jo lounasaika. Seuraavat pysähdykset olivat Castillossa ja Meruelossa. Aurinko paistoi ja sää tuntui lähes kesäiseltä. Lyhythihaisella paidalla tarkeni ja aurinkolaseille oli käyttöä. Päivän päätepiste oli Güemesissä, jonne saavuimme viiden maissa. Casa Rural paikasta otimme huoneen. Nyt olemme kävelleet rinkat selässä jo yli 100 kilometriä. Huomenna on tiedossa lyhyt päivä, alle 15 kilometriä ja sitten vietämme turistipäivän Santaderin sumussa ja humussa. Luvassa on mm. futismatsi.

Kari: Kolmen eri maailman läpi: lomakauden suljettu hiekkaranta, kaupungin lähiöt, joissa limittyy loma-asunnot, arkkitehtuuriltaan erikoiset kodit ja syvä maaseutu. Viimeisenä mäkimaasto, jossa lampaat ja lehmät elelevät. Rannalta noustiin jyrkästi kapeaa polkua piikkipensaikossa, palkintona merinäköala. Vähän nähtävää, romaanisen kirkon rauniotkin katsottiin kaukaa. Näitäkin päiviä matkaan mahtuu, ensimmäinen 100 kilometriä täynnä.

For our international readers: Noticed in the morning that the ferry across harbours did not run. Took the bus to Santoña, beach city that is closed for winter, saw a released prisoner by a prison. High class hotel by the beach was closed, prison was open. Took high road thru thorn bushes around a mountain. Sea view was spectacular. Yet an other beach, and other deserted summercity. Saw a genuine surfbum. Out to country side, new houses, wow architecture among old farming country. Slowly new disappeared and genuine Spain set in. Not much to see, walked by the road to Guemes. First 100 kilometers with kit done. Tomorrow to Santander, I want to see brights lights of city.

Päivä 5. Castro Urdiales – Laredo 28 km

Mummon b&b-huoneessa oli kuuma kuin saunassa. Vanhanaikaisessa patterissa ei ollut lämmönsäätöä ja se tuotti lämpöä yllättäen koko yön. Nukkumaan mennessämme avasimme ikkunan, mutta kun se ei riittänyt, avasin yöllä myös parvekkeen oven ja vasta sen jälkeen pystyin nukkumaan.

Kahdeksan maissa meillä oli tavarat rinkoissa ja poistuimme mummon toivottaessa meille hyvää matkaa. Aamu oli pilvinen ja lämpöä oli jonkin verran yli 10 astetta. Alkumatka meni lähiömaisemissa ja pienen nousun jälkeen olimme maaseudulla. Kävelimme muutaman pienen kylän läpi, joissa ei ollut edes kahvibaaria. Kymmenen kilometrin päässä lähdöstä oli Islares, tarkistimme keskusta, mutta yksikään baari ei ollut auki. Iso leirintäaluekin oli kiinni, joten keitimme omat kahvit sen pihalla. Ruotsalainen tyttö oli samaan aikaan liikkeellä kuin mekin ja ohitimme hänet muutaman kerran. Meille jäi hieman epäselväksi hänen aikomuksensa ja menimme suunniteltua reittiämme El Pontarron de Guerizon kautta kohti Liendon laaksoa. Jokivarresta nousimme parin kilometrin matkalla satoja metrejä ja hiki alkoi virrata. Karin mukaan hiki on auringon kyyneleitä. Reitti kulki N-634-tien piennarta pitkin kohti Mollaneda, josta tarkoitus oli kääntyä pohjoiseen kohti merta ja vuoria. Kokemus oli jo opettanut, että jos löysimme baarin, niin se ei tarkoittanut sitä, että se olisi auki. Kävimme siis huoltisikalla ostamassa juomaa ja kävelimme läheiseen baarin, joka oli yllätykseksemme auki. Siellä siis tauko. Muutaman sadan metrin päässä oli ravintola, joka oli auki. Sitten suuntasimme sinne syömään menu del diat, olihan kello jo 14. Ruoka oli hyvää, mm. kahta kalavaihtoehtoa, myös paikallisia alkoi kertyä syömään.

Ruokailun jälkeen nousimme jälleen mäkeen ja näimme jälleen meren. Aurinko paistoi ja maisemat olivat upeita. Viiden aikaan olimme Laredossa väärällä kirkolla isoja hautajaisia ihmettelemässä. Huomasin virheeni, ja lampsimme neljän sadan metrin päässä olevan kirkon alberguen ovikelloa soittamaan. Hetken päästä ovelle ilmaantui nuorehko nunna, ja virallisuudet hoidettuamme pääsimme majoittumaan.

Kari: Pari pitkää nousua, mäet matalia, mutta raskaita. Väliin asvalttitien vartta, väliin metsässä. Nähtiin kaksi kotkien kokoontumislentoa, toisessa 11 linnun parvi, hyvä nosto vuoren kyljestä. Rannikolla jyrkät kalliot. Vaihteleva päivä.

For our international readers:

Up early in the morning, thru the city, long walk by N634 asphalt road, over two ridges, hard climbing, low but long gradient. Not much to see, summer cottages closed, dying countryside. Walked on an asphalt road by a motorway, Went to countryside , found a good restaurant in a small village. Saw a flock of 11 eagles soaring over. Thought we were lost, but brother Heineken testified a couple times that we were on the right road. Found Laredo, but wrong church, 300 meters right one, staying at albergue run by nuns. Never felt safer.