Päivä 15. Santillana Del Mar – Santander, bussi

Eilen Tarjan tilanne huononi niin paljon, että jouduimme illalla käymään lääkärissä päivystyksessä. Lääkäri määräsi lääkkeitä ja kolme päivää lepoa. Vaikka eilen aamulla vaikutti, että pääsemme jatkamaan matkaa, on tilanne nyt se, joudumme tosissaan miettimään vaelluksen keskeyttämistä. Palaamme Santanderiin lepäämään hotelliin, missä on lämmintä. Albergue Solar de Hidalgos oli nimittäin tyystin vailla lämpöä, ei edes lämmintä vettä. Paksuseinäinen vanha kivitalo on kolea talven päälle.

Teimme lopulta keskeyttämispäätöksen Santanderissa, ja lähdemme tänään Madridiin ja lennämme huomenna kotiin. Tarjan on parempi toipua kotona keuhkoputken tulehduksesta.

Palaan caminolle noin viiden vuoden päästä, joten pysy kanavalla!

Kiitos kaikille mielenkiinnosta.

Jälkikirjoitus: Otimme keskiviikkona bussin Santillanasta Santanderiin ja varasin huoneen hotelli Picos de Europasta, tarkoituksemme oli siis pohtia tilannetta. Pohdimme jatkamista sekä tutkimme paluumahdollisuuksia. Huomasimme, että jos aioimme palata kotiin, se olisi lentojen vuoksi tehtävä samoin tein. Teimme lopulta paluupäätöksen. Meidän piti päästä illaksi Madridiin, jotta pääsisimme aamun Helsingin lennolle. Niinpä kävimme ostamassa paikat Madridin iltajunaan ja pistimme tavarat kasaan ja kävelimme Renfen asemalle. Neljässä tunnissa olimme Madridissa. Olin varannut asemalla olevasta hotellista huoneen.

Heräsimme ennen kuutta ja hankkiuduimme Barajasiin odottamaan lentoamme. Lennolla aloin voida pahoin, olimme nyt molemmat sairaita. Paluupäätös oli siis ollut oikea. Osaltani matkapäiviä oli pitkä ja vaivalloinen, mutta vihdoin torstaina illalla olimme kotona.

Mainokset

Päivä 14. Santander – Santillana Del Mar, bussi

Tästä caminosta alkaa tulla jo sairaskertomus, Tarja yski koko yön ja olonsa oli huono, joten kävelemällä matkan jatkaminen ei ollut vielä järkevää. Arvioimme, että kyseessä kyseessä olisi pitkittynyt vilustuminen. Aamun aikaisina tunteina pohdimme vaihtoehtoja, ja tulimme siihen tulokseen, että jatkamme matkaamme taas julkisilla. Aiempi suunnitelma oli, että olisimme menneet junalla Requejadaan ja sieltä kävellen 10 kilometriä Santillanaan, mutta päätimme ottaa junan Torrelavegaan ja jatkaa sieltä joko bussilla tai taksilla. Jälkimmäinen valikoitui, koska emme löytäneet bussiasemaa ja taksikaan ei ollut kallis. Lepopäivät pois lukien meillä olisi noin 24 päivää tästä päivästä lukien päästä jalan Santiagoon, joten jossain välissä olisi käytettävä muutakin tapaa matkustamiseen kuin omia jalkoja. Alkuperäinen laskelmani 25 km per päivä plus lepopäivä viikossa on ollut liian optimistinen.

Päästyämme Santillana Del Mariin ja saatuamme huoneemme Albergue Solar de Hidalgosta, josta tarkemmin hieman myöhemmin, lähdin saman tien kävelemään Museo de Altamiraan. Tarja jäi toipumaan albergueen. Kello oli kymmenen ja kännykän gps-sovelluksen mukaan sinne oli matkaa kaksi kilometriä. Todellisuudessa hieman enemmän, koska sisäänpääsy oli sama kuin autoille vaikka kävelyreitti kulki aluksi suoremmin kohti museota. Lippukassalla selvisi, että viisi onnekasta voi kerran viikossa päästä oikeaan luolaan arpomalla. Olin paikalla ennen kello 10.30, mihin mennessä olisi pitänyt ”arvontalippu” jättää. Arvonta olisi tapahtunut vasta perjantaina, joten kävelin reipasta vauhtia turhaan ylämäkeen pari kilometriä. Päästäkseni sisään uuteen luolaan piti odottaa hieman, koska kouluryhmä päästettiin ensin. Aluksi oli lyhyt johdantona filmiesitys ja sen jälkeen luolan jäljennös. Itse luola oli nopeasti nähty, mutta lisää tietoa oli sitten muualla museorakennuksessa. Uusi luola oli hieman pettymys, koska luolamaista vaikutelmaa se ei pystynyt välittämään. Pari tuntia kului kyllä mukavasti, eikä kolmen euron sisäänpääsy ollut kohtuuton.

Albergue Solar de Hidalgos on vähän kuin olisi yötä pienessä kotiseutumuseossa runsaine tavaroineen ja hajuineen. Saimme kuitenkin kahden hengen huoneen kylpyhuoneessa 33 euron hintaan. Omistajat ovat myös erikoisia, puhetta piisaa. Paikka on kuulemma entinen palatsi, todellisuudessa ei ehkä ihan, mutta melkein.

Päivä 13. Santander, turisteina

Hotel Picos de Europa oli rauhallinen nukkua, hieman illalla kuului ääniä naapurihuoneista, mutta ei häiritsevästi. Päivä oli tarkoitus viettää flunssasta toipumiseen eli ilman suuria rasituksia. Maanantaipäivänä lähes kaikki museot ja nähtävyydet ovat kiinni, joten illalla etsin netin avulla lähellä olevia kohteita. Huono onni jatkui kun kävimme katsomassa kohteita mm. Biblioteca Menéndez Pelayo kirjasto ja kotimuseo oli tilapäisesti suljettu emmekä löytäneet Iglesia del Santísimo Criston sisäänkäyntiä. Se löytyi myöhemmin, olimme aiemmin luulleet sisäänkäyntiä Santa Maria de la Asunciónin sisäänkäynniksi. Vierailimme kahdessa kauppahallissa toimivassa Mercado de la Esperanzassa ja turistirysästä muutetussa Mercado Del Estessä. Kävelimme rantapaseolla ja kävimme kahvilla mm. Café Suizossa. Iltapäivällä ostimme postista postimerkkejä, aamulla se oli niin täynnä ettemme mahtuneet sisään ja kävimme hakemassa kadetraalista leimat pyhiinvaelluspasseihin.

Huomenna on tarkoitus toipumisesta ja aikataulullisista syistä mennä junalla osa matkaa, jotta olemme ajoissa Santillana Del Marissa ja ehdimme Altamira-museoon. Rautatieaseman löysimme, mutta emme älynneet miten ostamme lipun automaatista. Olimme Renfen asemalla ja reittiä liikennöikin Feve, eli liput löytyvät huomenna viereiseltä rautatieasemalta, asemia oli siis kaksi vierekkäin.

Päivä 12. Berria – Santander, bussi

Hyvin nukutun yön jälkeen huonoja uutisia, Tarjan olo ei ollut juurikaan parantunut, kuumeilu tuntui jatkuvan. Viisainta tuntui ottaa bussikyyti Santanderiin ja levätä siellä pari päivää. Tarkoitus oli alun perinkin olla siellä turisteina, nyt jäi vain 30 kilometriä kävelemättä. Tulimme jo aiemmin siihen tulokseen, että emme ehdi tällä vauhdilla (n. 20 km/kävelypäivä) ajoissa Santiagoon, ja jossain olisi joka tapauksessa turvauduttava muihin kuin omiin jalkoihin. Kuten ystäväni Kari on viisaasti todennut, camino ei ole kilpailu ja jokaisella on oma caminonsa. Meillä on nyt tällainen.

Söimme vielä hotelliaamiaiset, eipä juuri muutakaan ruokaa ollut tarjolla (vajaan kilometrin päässä oli eilen avoin baari, mutta se ei ollut nyt vaihtoehto), saimme kuitenkin monipuoliset aamiaiset itsepalveluna kympillä per nenä. Minä viihdyin hyvin Hotel Juan de la Cosassa, viihtyisä ja rauhallinen paikka (huippusesonkina tilanne voi olla toinen). Huone oli iso, pelkkä kylppäri oli suurempi kuin monessa paikassa koko huone. Myrskyävä meri illalla oli mahtava kokemus. Merenkäynti ei ollut normaalia, koska illalla telkkariuutisissa kerrottiin myrskytuulesta täällä pohjoisessa – mm. San Sebastianissa.

Hieman ajatuksiani Camino Del Nortesta tähän mennessä. Täällä ei ole tähän aikaan vielä läheskään kaikki albergue de peregrinosit auki (pyhiinvaeltajille tarkoitettu ryhmämajoitus, joissa ulko-ovet sulkeutuvat ja hiljaisuus tulee tiettynä aikana), koska vaellussesonki alkaa huhti-toukokuussa. Ja tarkoitan nimen omaan albergue de peregrinoseja enkä albergue turisticoja. Jälkimmäissä tuntuu olevan pääsiäisloman viettäjiä ja muita bilettäjiä (luvassa siis levottomia iltoja ja öitä). Ensimmäiset pari sataa kilometriä olivat maastollisesti melko vaativia, ja siksi monet aloittavat vasta Bilbaosta. Toki mäkistä maastoa on yhä edessä, mutta ei yhtäjaksoisesti. Pienillä paikkakunnilla majapaikat – myös hostalit ja vastaavatc – voivat olla kylmiä ja siksi märkien varusteiden kuivattelu on hankalaa puhumattakaan mitä kylmänkosteassa oleminen tekee peregrinoille.

Kansallisuuksista eniten liikkeellä tuntuu olevan saksalaisia, joita tapaamistamme on ollut noin 80 %, lisäksi olemme nähneet ranskalaisia, italialaisen ja korealaisen. Jostain syystä monet vaeltajat eivät halua ottaa kontaktia, mutta vastaavat yleensä tervehdykseen.

Santanderiin bussi kulki hotellin ohi ja pääsimme kyytiin. Matka maksoi rapiat neljä euroa per nenä ja kesti hieman yli puoli tuntia. Varasin ennen lähtöä Booking.comin kautta huoneen kahdeksi yöksi Hotel Picos de Europasta 52,2 € per yö. Eiköhän pari lepopäivää riitä, jotta pääsemme taas jatkamaan matkaa. Pakko todeta, että Booking.comin painostus hieman ärsyttää, vaikea uskoa, että esim. 12 huoneen hotellista on jo aamulla varattu kahdeksan huonetta.

Santanderissa huomasin, että futisfaneja on liikkeellä eli Racing Santanderilla oli kotipeli. Vartin varoitusajalla ei jaksanut lähteä toiselle puolelle kaupunkia peliä katsomaan. Oma vika kun jäi taustatyö tekemättä. Sen sijaan Centro Botínia kävimme katsomassa, samalla kun kävimme syömässä. Hienon näköinen pytinki, kahvila ainakin oli valoisa ja viihtyisä. Itäpuolen rakennuksen katolle pääsi maisemia katsomaan. Sitten oli pakko palata hotelliin elpymään.

Päivä 11. Santoña – Berria, 2,5 km

Joku voi nyt luulla, että minulla tuli kirjoitusvirhe päivän kävelymatkaan, mutta valitettavasti ei, etenimme tänään vain kaksi ja puoli kilometriä. Syy tähän oli se, että Tarja oli illalla kipeä, eikä aamuinen olo ollut kuin hieman parempi. Santoñan majoitusliikkeet tuntuivat olevan aivan täynnä, emmekä halunneet kulkea taakse päin Laredoon, joten Berrian hieno Hotel Juan de la Cosa jäi ainoaksi vaihtoehdoksi, kun emme halunneet ottaa bussia tai taksia. Huone oli toistaiseksi kallein – 85 euroa – mutta paikka näytti kivalta. Täällä olisi saunakin, mutta se on yleinen, eikä sinne pääsen ilman uima-asua tai vastaavaa. Emme pakanneet sellaisia mukaan, kun ei niille ole ennenkään ollut käyttöä (vrt. VdlP ja taikauikkarit täällä ja täällä).

Viime yö oli taas hieman rauhaton kun esp. hotellivieraat jäivät keskustelemaan kovaäänisesti yhteistiloihin. Heräsimme myös siksi myöhemmin, kun tiesimme, että pitää tehdä järjestelyitä saadaksemme majapaikan tulevaksi yöksi. Turisti-info aukesi kello 10. Koska olimme itse jo todenneet, että pääsiäinen oli sesonkia myös rantalomapaikoissa, ei apuja infosta saatu. Emme halunneet jäädä odottamaan iltapäivään, että jos jotain peruutuksia tulee, ja siksi varasimme Booking.comin kautta viimeisen lähellä olevan huoneen. Täällä tuntuu olevan kaikki pienetkin majoitusliikkeet em. nettiosoitteessa, ja jos Booking.com näytti täyttä, niin paikka oli täynnä vaikka olisi käynyt itse paikan päällä.

Aamulla odotellessamme infon aukeamista tuli vettä ja hetken aikaan melkein sormenpään kokoisia rakeita. Päästyämme yhdentoista jälkeen rinkkojen kanssa liikkeelle, alkoi taas sataa niin paljon, että sadevarusteet olivat välttämättömät. Sadetta kesti käytännössä sen aikaa kun olimme sitä paossa täydessä kahvilassa, ja kohta paistoikin taas aurinko. Sañtonassa oli markkinat ja väkeä liikkeellä runsaasti, kävellessämme kohti Berria tien reunaa pitkin auto tuli ja meni jonossa kumpaankin suuntaan. Futiskentällä näytti olevan junnuturnaus, mikä osaltaan selitti liikenteen määrää. Ainoa maininnan arvoinen paikka Berriaan kävellessä oli ohittamamme vankila – Penal de El Dueso. Nykyiset rakennukset on rakennettu 1907, mutta paikalla on ollut jotain vastaavaa toimintaa jo Napoleonin sotien aikaan. Historiaa tämäkin.

Kalliin hotellin vastapainoksi ranta ja merenkäynti olivat upeita. Kävin pari kertaa rannalla kuvaamassa merenkäyntiä, jonka kuvauksellisuus vain parani nousuveden myötä. Oli hieno kokemus kävellä hiekkarannalla kovassa tuulessa ja auringonpaisteessa. Kävelyretkeni jälkeen kävimme syömässä hotellin ravintolassa halvimmat menut, että edes jotenkin olisimme tunteneet olevamme peregrinoja. Saimme ikkunapöydän ja isoista maisemaikkunoista aukesi upea merimaisema. Liekö ympäristöllä ja ehkä hinnalla vaikutusta, mutta söimme toistaiseksi parhaan aterian tällä reissulla. Tarjan jälkiruokasuffle jopa liekitettiin. Hotelli ja ateria olivat varmaan vähintään parador miinus -tasoa, en tosin ole koskaan paradorissa yöpynyt tai syönyt, mutta rahoille sai ainakin aterian osalta vastinetta. Kolmen ruokalajin menu Rioja-viineineen maksoi 26,5 euroa per ruokailija.

Päivä 10. Liendo/Hazas – Santoña, 15 km

Liendon albergue oli hyvä, varsinkin kun saimme koko alberguen itsellemme. Aamutoimien jälkeen pääsimme ulos kello kahdeksalta ja läheinen baari oli juuri auennut, joten aamu lähti hyvin käyntiin. Sää oli koleahko, mutta onneksi sateesta ei ollut tietoakaan. Lähdimme seuramaan keltaisia nuolia. Päivästä oli tarkoitus tulla helppo kahden rasittavan päivän jälkeen, sillä Santanderiin oli vielä kolmen päivän matka. Hieman ihmettelin, että suunta oli itää kohti. Kohta olimme mäen juurella ja nousu alkoi. Nyt piti jo kaivaa oppaat esiin. Olimme kyllä caminolla, seurasimme alkuperäistä, joka kulki rannikon tuntumassa haastavammassa maastossa, eikä pikitien reunassa helpossa maisemassa. Enää ei kannattanut kääntyä, joten nautimme hienoista maisemista ja astelimme hitaammin kivistä ja välillä savista polkua pitkin. Kuljimme mm. laajan hevosten laidunalueen läpi, missä pollet saivat vapaasti vaellella, mutta vain meille aukesi portti kun halusimme sieltä pois.

Kahdeksan kilometriä käveltyämme saavuimme Laredon rantalomakaupunkiin. Laredon vanhassa kaupungissa pistäydyin Santa Maria de la Asuncionin kirkossa. Sisällä oli kuusi pasoa (niitä kantamuksia joita täällä pääsiäisenä kannetaan) odottamassa illan kulkuetta. Hiekkarantaa riitti, kävelimme sen vierustaa rantapaseota pitkin yli viisi kilometriä. Kansaa oli liikkeellä myös, olihan täällä Viernes Santo (= pitkä perjantai) ja kaikilla vapaata. Majapaikat olivat kortilla ja emme halunneet menettää toistamiseen yöuniamme nuorison kanssa halvassa yleisessä alberguessa (albergue turistico), joten otimme edullisimman tarjolla olevan huoneen Santoñasta.

Santoña oli 600 metrin lauttakyydin päässä Laredon niemen nokasta. Lähellä lauttarantaa oli vanhan lennonjohtotornin näköinen rakennus, joka oli paikallisen purjehdusseuran käytössä. Onkohan paikalla ollut joskus vesilentoasema, lahti on ainakin ollut sopiva vesilentotoimintaan. Charles Lindbergh puolisoineen joutuivat 1933 Euroopan kierroksella tekemään huonon sään vuoksi ylimääräisen pysähdyksen Santoñassa.

Santoñassa oli väkeä liikkeellä ja tuntui ettei sekaan mahdu. Löysimme kuitenkin majapaikkamme Alojamiento El Cantalin. Sisäänpääsy vaati jälleen puhelinsoiton ja huonolla espanjalla solkkaamista, mutta omistaja oli pian paikalla ja pääsimme sisään. Olimme varanneet viimeisen huoneen, joka oli ihan ok, mutta ei vastannut aivan Booking.com kuvausta (patio puuttui, sesonkihinta 65 €). Siistiytymisen jälkeen painelimme syömään, kaikki olivat yhtäaikaa kaupungilla syömässä, joten oli tyytyminen paikkaan mihin mahduimme sisään, 12 euron menut vei nälän.

Päivä 9. Castro Urdiales – Hazas/Liendo, 26,2 km

Täällä ei aina kerro majoituksen laadusta mitään onko kyseessä hotelli, hostelli tai pensionaatti. Viime öinen paikka oli yhden tähden hotelli, mutta tasoltaan vain keskitason hostelli. Liekö tähti saatu aikanaan, kun hotellin yhteydessä on ollut ravintola, josta ei enää ollut jäljellä muuta kuin tyhjä tila. Keskuslämmitys ei ollut toiminnassa – käytössä oli sähköpatteri, mutta emme saaneet sen avulla pyykkiämme kuivaksi yön aikana. Ihmeellinen vessanpytty siellä kyllä oli.

Poistuimme paikalta jo vähän ennen puolta kahdeksaa. Kahvipaikka oli kadun toisella puolella. Aluksi kuljimme merenrannan ja moottoritien suuntaisesti, välillä onneksi kauempana siitä. Oli kauniita rantaniittyjä, joissa silmä lepäsi aurinkoisessa säässä. Islareksessä pidimme leirintäalueen baarissa juomatauon ja sen jälkeen siirryimme kulkemaan N-634 tien reunaa pitkin kohti El Pontarrónia, joka oli toinen mahdollinen yöpaikka. Olimme päättäneet eilisen melko rasittavan päivän jälkeen pitää helpomman päivän, jotta jaksamme Santanderiin saakka, jossa on tarkoitus pitää seuraava lepopäivä. Opaskirjan mukaan El Pontarrónissa valitaan lähdetäänkö pitemmälle vai lyhyemmälle reitille, mutta tosiasiassa valinta piti tehdä jo ennen kylää. Me lähdimme kävelemään tietenkin väärää reittiä. Kun sitä ihmettelin paikalliselle ja meidät kiinni kävelleelle Alexandralle, sain vastaukseksi, että kylän jälkeen. Kävelimme pari kilometriä etelään ennen kuin tiesin varmasti, että olimme menneet risteykseen ohi. Päätimme jatkaa eteenpäin koska ”point of no return” oli jo lähes saavutettu. Riosecossa ostimme lounastarpeet ja puskimme eteenpäin kauniissa auringonpaisteessa. Poikkesimme pikitieltä eri paikassa kuin nettikarttaan oli merkitty. Tämä oli puistoalueella ja kääntyi joen yli aikaisemmin, mutta pystyin paikantamaan itsemme helposti ja suunta näytti olevan oikea. Jyrkän nousun jälkeen olimme eukalyptusmetsätyömaalla – jälleen avohakkuu – jonka ohi käveltyämme olimme kauniissa vuoristoisessa maisemassa. Aikanaan laskeuduimme jyrkästi Liendon kyläryppääseen, joka oli päämäärämme.

Matkan aikana tapasimme muita peregrinoja, edellä mainitun Alexandran, pari nuorempaa miestä, kolme vanhempaa ranskalaismiestä sekä kaksi vanhempaa saksalaisnaista. Mutta vain me jäimme Liendoon, muut painelivat Laredoon, isohkoon turistipaikkaan. Alberguen pihalla hetken seisottuamme sinne tuli nainen, joka avasi meille oven ja kertoi talon tavoista. Pääsimme suihkuun ja käytössämme oli myös pesukone. Saimme pyykit ulos kuivumaan auringon paisteeseen. Aikana paikalle tuli hospitalera, joka maksun kerättyään ja luovutettuaan avaimen heitti meidät autolla läheiseen ravintolaan syömään. Söimme keskitasoa paremman päivän menun siistissä ravintolassa, joka oli täynnä paikallisia. Alkuruokani caldo montaña oli papukeittoa makkaran ja silavan kera, ja se maistui päivän vaelluksen päälle. Bacalao (kuivattu turska) tomaattikastikkeessa oli myös hyvää ja jälkiruoaksi suklaakakkua ja kaikki huuhdeltiin alas punaviinillä. Hinta ja ruoka oli parempaa kiirastorstain vuoksi eli 12 € (sis. juomat).

Ruoan jälkeen albergueen kävellessämme alkoi sataa, joten juoksimme loppumatkan ja ehdimme saada lähes kuivat pyykit suojaan. Puolentoista tunnin ruokalevon jälkeen lähdimme kiirastorstain jumalanpalvelelukseen. Eipä siellä juuri nuoria ollut, mutta kaikki olivat parhaimmissaan. Jumalanpalveluksen jälkeen siirryimme muun kirkkokansan mukana läheiseen baariin pienille.

Oikea härkä – el toro – antoi kulkijoiden mennä rauhassa. Aita joka oli sen ja meidän välissä ei olisi sitä pidellyt.